Seinäjoella vuodesta 2016 toiminut ravintola Juku laajentaa Vaasaan.

– Kaupungissa on mielestäni tilausta laadukkaalle japanilaiselle ravintolalle jossa on laaja valikoima ruokia ja juomia lounaalta iltaan saakka, kertoo yrittäjä Kun Rahko.
Ravintola sijaitsee juuri remontoitavassa kauppakeskus HS Centerissä, toisessa kerroksessa josta on näkymä Hovioikeudenpuistikkoon. Asiakaspaikkoja tulee olemaan noin 80. Parhaillaan on menossa ravintolan rakennustyöt, ja arvioitu avaamisajankohta on tämän vuoden syyskuussa.

Tyyliltään ravintolasta tulee Izakaya -henkinen, jossa voi poiketa lasillisille vaikkapa työpäivän jälkeen ja mahdollisesti haukata jotain kevyttä. Tämän lisäksi vaihtoehtona on laaja à la carte -menu jossa on useita aasialaisia wok -ruokia sekä sushia.

Tiloissa huomioidaan myös suurempien ryhmien ruokailumahdollisuus. Ravintola tulee olemaan auki joka päivä lounasajasta iltaan saakka, ja myös buffetlounas on tarjolla joka päivä. Viikonloppuisin ravintola on auki pitempään, toisinaan elävän musiikin säestämänä.

– Toivottavasti saamme yhä uusia ihmisiä kokeilemaan aasialaisia herkkuja, Kun Rahko toivoo.

 

 

Tänä vuonna Vaasa saa uuden kauppakeskuksen, kun nykyiset HS Centerin tilat on kokonaan uusittu. Saman katon alla tulee toimimaan ravintoloita, kahviloita, erikoisliikkeitä ja elokuvateatteri Bio Rex. Kauppakeskukseen avataan myös ravintoloita, jotka eivät aiemmin ole toimineet Vaasassa.

”Harry Schaumanin säätiön tavoitteena on tarjota kävijöille erilaisia elämyksiä uudistetussa ostoskeskuksessa. Tähän Juku-ravintolan konsepti sopii erinomaisesti. Laadukkaat, paikan päällä tehdyt sushit ja japanilaistyyppiset ruoat sopivat mainiosti HS centerin uusi ravintolamaailmaan. Ravintola Juku tuo kivan lisäarvon ostoskeskuksen kävijöille” kertoo Tom Westermark, Harry Schaumans stiftelsenin toimitusjohtaja.

News